perjantai 31. lokakuuta 2008

Massailua osa 1

Voisin viimein laittaa vähän kuvia ruokiista, joiden tekeminen aloitettiin jo muutama viikko sitten pikku rouvien kerhossa ja kotonakin jatkettiin vielä monta iltaa. Minä tykästyin hirveästi puuhaan ja aioinkin ruokkia nukkekodin väen ihan ähkyyn, niin paljon ruokia tuli. Pikkunäpertäminen oli mulle ihan omiaan. Nämä kaikki on siis tehty cernit-massalla ja vaikka vahingossa tuli ostettua muutama kiiltävä niin hyviä niistäkin tehtyistä ruoista tuli. Aloitetaan esittely terveellisistä.

Ensimmäisenä vihannesosasto.



Sitten hedelmiä (banaani kaipaa vielä yksityiskohtien maalaamista).



Salaatinlehdissä ja appelsiinin siivuissa oli liikaa yksityiskohtia meidän kameran kuvattavaksi, ne meni vain ihan sumeaksi, mutta joskos niistä joskus toiste saisi hyvän kuvan. Jos vaikka lukisi kamerankäyttöohjeet, niin voisi homma alkaa luistaa.

Seuraavassa kuvassa on vuokaan tehtyä ruokaa.




Lopuksi vielä itsetehty kori, joka piti paistaa kahteen kertaan, sillä ekalla yrityksellä sanka katkesi ja se piti tehdä uudestaan. Kuva kulma on vähän huono.


Susanna

3 kommenttia:

Julianna kirjoitti...

Kivoja massailuja, vesimeloni on hauska. Kiva talo tulossa ja onhan täällä paljon enempi tavaraa kuin omassani. :)

Taina kirjoitti...

Hei Julianna kiitos vierailusta. Minun talo on aika iso sinne mahtuu aika paljon tavaraa huoneet ovat korkeita ja isoja. Tarkoitus on vähitellen tehdä nukkekotia ja saada uusia kalusteita ymm muuta kivaa.

Anni kirjoitti...

Hianoja hebelmiä, vanhanaikainen puhelin on tobellinen aarre.